Miksi ihminen ryhtyy kasvissyöjäksi?

Kasvissyönnistä on tullut trendikästä, se on houkuttelevaa ja helposti toteutettavissa, koska tuoreita kasviksia saa nykypäivänä edullisesti ympärivuoden. Kauppojen hyllyt ovat täyttyneet uusilla ja eksoottisillakin kasvisruokaraaka-aineilla. Lisäksi kasvissyöjille on myös enemmän kasvisruokailupaikkoja. Internet on täynnä tietoa eri kasvisraaka-aineista tai puolivalmisteista, niiden ominaisuuksista ja hyödyistä. Erilaisten reseptien ja ohjeiden mukaan on helppo kokeilla kaikenlaista uutta kasvisruokaa tai kasvislisukkeita perinteisen lihan tai kalan rinnalle.

Lihan syömisen välttäminen on vain yksi osa kasvisruokavalion kokonaisuutta

Ihmiset ryhtyvät kasvissyöjiksi monista eri syistä; omista terveydellisistä syistä, henkilökohtaisen valinnan tai uskonnollisen vakaumuksensa takia, yleisestä huolesta eläinten hyvinvoinnista tai halu syödä siten, että vältettäisiin liiallinen luonnonvarojen tuhlailu. Ihmiset saattavat pelätä lihassa olevia lääkeaineita; hormoneita ja antibiootteja. Jotkut ihmisistä seuraavat pitkälti kasvissyöjän ruokavaliota, koska heillä ei ole vain varaa syödä kallista lihaa. Liha syömisen välttäminen on siis yksi osa kasvisruokavalion kokonaisuutta, mutta terveellinen kasvisruokavalion tulisi samalla sisältää useita ja terveellisiä kasvisraaka-aineita.

Kasvissyöjien määrä kasvaa kasvamistaan

Tänä päivänä yhä useampi meistä on, iästä riippumatta, kasvissyöjä ja noudattaa kasvisruokavaliota tai sen varioita. Kasvissyöjistä vähemmistönä ovat vain kasvisruokavaliota syövät vegaanit, jotka eivät syö siis lihaa, kalaa, äyriäisiä, siipikarjaa tai muitakaan eläimiä,mutta myös jättävät syömättä eläinperäiset tuotteet, kuten maidon, voi, juuston, munan, liivatteet jne..

Semi-kasvisyöjien määrä on suuri ja kasvaa kasvamistaan. Semi-vegetaristit ottavat oman tahtonsa mukaisesti myös eläin tai eläinperäisiä ravintoraaka-aineita mukaan omaan ruokavalioonsa. Samoin kuin semi-kasvisyöjien määrä kasvaa niin tämä on vaikuttanut myös ns. ”sekasyöjien” lautaseen siten, että kasvisten määrä lautasella on viime vuosikymmenien aikana kasvanut ja jatkaa vain kasvuaan.

Kasviksista ja kasvisraaka-aineista on moneksi, vaikka ei tiedä kaikkia mitä keho tarvitsee päivittäin

Kasviksia syödessä saadaan monia terveyshyötyjä ryhtymättä vegaaniksi. Vegaanin pitää jo tietää millä hän saa kaiken kehon tarvitseman ruokavaliostaan. Vain sinä itse voit päättää, onko kasvissyöjän ruokavalio oikea sinulle. Jos parempi terveys ja hyvinvointi on tavoitteesi, niin tässä on muutamia asioita harkintaasi.

Vaikka et halua toteuttaa täydellistä kasvisruokavaliota, voit ohjata omaa ruokavaliota siihen suuntaan muutamalla vaihdolla, kuten kasvipohjaisia proteiineja, pavut, seitan, falafel, soija jne. – esimerkiksi pari kertaa viikossa kalan ja lihan sijasta kasvispohjaista proteiinia.

Määritteitä eri kasvissyöjille

Tarkkaan ottaen, kasvissyöjät ovat niitä ihmisiä, jotka eivät syö lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä jne., mutta kasvissyöjiksi kutsuvat itseään myös monien eri ravintotottumuksien omaavat ihmiset ja kutsuvat itseään myös kasvissyöjäksi, kuten;

  • Vegaani (ns. totaalinen kasvissyöjä): Ei syö lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä tai eläimistä saatavia tuotteita, kuten munia, maitotuotteita, liivatteita jne..
  • Lakto-ovo-vegetaari: Ei syö lihaa, siipikarjaa, kalaa tai äyriäisiä, mutta syövät munia ja maitotuotteita.
  • Lakto-vegetaari: Ei syö lihaa, kanaa, kalaa, äyriäisiä tai munia, mutta maitotuotteita kyllä.
  • Ovo-vegetaari: Ei syö lihaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä tai maitotuotteita, mutta syövät munia.
  • Semi-vegetaari (osittainen): Välttää syömästä lihaa, mutta voi syödä kalaa (Pesco-vegetaari, pescatarian) tai siipikarjaa (Pollo-vegetaari).

Jätä kommentti